Esittely meistä

Olen Antti Korolainen. Opiskelen viimeistä vuotta Mahista eli kaksoistukintoa Ylä-Savon ammattiopistossa sähkö-ja automaatioasentajan perustutkintoa, ja ylioppilastutkintoa Iisalmen Lyseossa.
Olen ollut Ponssella työssäoppimassa keväällä 2014.
10. viikkoa kokoonpanossa, ja 10. viikkoa kesätöissä, josta osan kokoonpanossa ja osan laitoshuollossa.
Työssäoppimassa olessani suoritin muutamia näyttöjä metsäkoneiden huolto- ja kokoonpanotöistä, sekä hydraliikka asennuksista.

Olen Janne Kivioja ja opiskelen ajoneuvoasentajaksi Ysaolla. Ponssella työkokemusta on tullut useaan otteeseen, ensimmäisen kerran kesätöiden muodossa viisitoista vuotiaana.

tiistai 11. marraskuuta 2014

11.11 Tiistai


Tänään saimme viimeinkin valmiiksi kokoviikon työn alla olleen Wisentin. Aamulla viimeistelimme sen korjaamalla peruutuskameran sekä laittamalla pohjaluukkuja kiinni. Kahvitauon jälkeen Antti lähti Martinin kanssa metsään tekemään 600h huoltoa, ja itse jäin vielä hetkeksi Wisentin pariin. Ruokatunnin jälkeen sain työn alle harvesteripään irroituksen Foxista, sillä se oli myyty asiakkaalle. Harvesteri oli toisen valmistajan tekemä ja hyvin pieni.

Today we finally finished repairing Wisent, that had been in the workshop the whole week. We fixed reversing camera and closed up few latches. After morning coffee, Antti went to the field with Martin to do a 600h service on a machine. I did some finishing touches on the Wisent. After 12.pm I got assigned to remove a harvester head for a Fox, because the harvester head had been sold to a customer. Harvester head was quite small and was from a different manufacturer. 



Harvesterin irroituksessa otetaan kuusi pitkää pulttia irti joiden päissä on kaksi mutteria, jotka pitävät rotaattoria ja harvesteria yhdessä,  hydraaliletkut ja mittalaitteen kaapeli. Yksi rotaattorin pulteista oli juminut kiinni, joten sen päähän täytyi hitsata pultti josta sai enemmän vääntömomenttia, jolloin se aukesi.

When removing the harvester head, you take off six long bolts that have two nuts at the top, which connect the rotator and the harvester head, hydraulic hoses and measurement device's cable. One of the six long bolts had rusted so tight that i had to weld a nut to its bottom end that I could get it opened.

Kuten näkyy, harvesteri mahtuu hyvin eurolavalle.
As you can see, the harvester head fits nicely in to a europallet.

Hallikin on pysynyt siistinä.
Even the workshop has stayed clean. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti